21.3.2019 Terveysliikunta

Aina liikkeellä Järvenpäässä

Järvenpääläiset halutaan nyt sankoin joukoin liikkeelle.

Jotta ihminen pysyy terveenä, on liikunnan oltava säännöllistä, jatkuvaa ja riittävän kuormittavaa. Tuore terveysliikunta-ohjelma 2018–2020 kannustaa järvenpääläisiä ylläpitämään ja kehittämään terveitä elämäntapoja.

– Ohjelma on tarkoitettu kuntalaisille hyödyksi. Se on tiedon lähde, kun kuntalainen pohtii, miten aloittaa liikunta tai miten ylläpitää terveellisiä elämäntapoja. Etenkin terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuvat halutaan liikkeelle, toteaa liikuntapäällikkö Tony Konkola.

Liikuntatottumukset testiin työkalun avulla

Terveysliikuntaohjelmasta on tehty työkaluversio, jossa voi testata omia liikuntatottumuksiaan ja saada tietoa liikunnasta eri elämänvaiheissa. Työkalu sopii kaikille tiedon- ja kokeilunhaluisille ja kehittyy edelleen käyttäjäpalautteen perusteella – nyt julkaistu versio on vielä pilottivaiheessa.

Ohjelmaa on tehnyt ja toteuttaa laaja toimijajoukko, kaupungin liikuntapalveluiden ja terveyden edistämisen avainalueen lisäksi mm. Etelä- Suomen urheilu ry. Terveysliikuntaohjelma ohjaa Järvenpään liikuntapalveluiden toimintaa ja liikuntapaikkarakentamista lähivuosina. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on osa terveys- ja hyvinvointipolitiikkaa.

Tutustu Terveysliikunta-työkaluun

Terveysliikuntaohjelma 2018-2020 (8 Mt)